Minttu Tansaniassa

Tansanian tutustumismatka 7.-21.7.2016

Jambo! Jina langu ni Minttu. Natoka Finland.

Tällä tavoin, swahiliksi, jokainen esitteli itsensä kouluvierailuilla, jotta lapsetkin ymmärsivät. Mutta ehkä olisi paikallaan hypätä hieman ajassa taaksepäin?

Kaikki alkoi viime syksynä. Mietin tulevaa kesää, reissaamista ja vaihtomahdollisuuksiani. Selasin 4H:n nettisivuja, kunnes Tansanian tutustumismatka sattui silmiin, ehdotin äidille, puhuin Astalle, mietin ja pähkäilin. Melkein jätin ilmoittautumatta, mutta nyt olen onnellinen, että lähdin. Joulukuun alussa tuli kotiin vino pino papereita ja ohjeita reissua varten, huhtikuussa oli Järvenpäässä valmennusviikonloppu ja valmisteluitahan tehtiin pitkin kevättä ja kesää. Ei sitä silloin vielä käsittänyt, kuinka kauas tie olisi vievä. Muutamaa päivää ennen reissua tein vielä töitä ja viimeiset kaksi päivää yritin pakata, miettiä paljonko tarvitsee vaatteita ja mitäs kaikkea siinä listassa lukikaan. Ajatuksia oli monia, onhan passi, miten minä selviän, riittäähän uskallus, osaanko puhua tarpeeksi englantia, entä jos olenkin liian nuori?

Lopulta koitti päivä, kun noustiin aikaisin aamulla lentokoneeseen, väsytti mutta oli täynnä odotusta ja intoa, mitähän kaikkea sitä näkisikään? Lennot olivat pitkiä, ja laskin, että matkustin reilun kahden viikon aikana yli 24 000 kilometriä, joista Tansanian sisäisesti n. 1000 km. Välimatkat Tansaniassa ovat todella pitkiä ja tiet huonokuntoisempia kuin meillä Suomessa, joten matkat olivat pitkiä ja vessaan pääsit yleensä kerran matkan aikana.

Ensimmäinen yöpaikkamme ja ”kotimme” oli Tangassa, Kangen 4H-keskuksessa. Ensimmäiset päivät olivat täynnä Take a Leader- kerhonohjaajakoulutusta, tutustumista ja uuden oppimista. Swahiliakin me opettelimme puhumaan, tervehdyksiä ja itsensä esittelyä. Iltaisin pimeä tuli nopeasti ja sitä mukaan hyttyset, joita vastaan suojauduttiin vaattein ja myrkyin.

Kouluvierailuja oli koko reissun ajan melkein päivittäin, ja joka paikassa meidät otettiin yhtä hyvin vastaan. Lapset lauloivat ja tanssivat, me esittelimme itsemme, näimme 4H-projekteja ja kerholaisia, otimme paljon kuvia ja videoita, ja nautimme joka hetkestä. Lapset olivat aidosti onnellisia, kun tulimme vierailuille, ja ette uskoisi sitä iloa, mikä heille syntyi parista ilmapallosta!

Yhdellä koululla, Lushoton vuoristossa, saimme jokainen istuttaa oman puun. Minun puuni, jaakonhedelmäpuu, saa kasvaa ja kukoistaa, ja toivon pääseväni joskus katsomaan sitä. Vuoristossa matkat eivät olleet kovin pitkiä, mutta aikaa kului, koska tiet olivat mutkaisia ja vaikeakulkuisia. Eräs koulu samaisessa vuoristossa antoi meille lahjan, jonka avasimme illalla. Kananmunia! Arvokkainta, mitä heillä on.

Iltaisin pelasimme aina korttipelejä, josta reissun aikana suosikiksi muodostui amerikkalaisten opettama Spoons. Se oli varsin väkivaltainen ja nopea peli, aina jonkun sormet litistyivät tai kortit lentelivät. Ja eräänä iltana Tangassa kävimme pelaamassa jalkapalloa paikallisten poikien kanssa, ja voin sanoa, ettei meistä ollut heille mitään vastusta.

Tietenkään mikään reissu ei mene ilman kommelluksia, ehkä ne vain kuuluvat matkustamiseen. Ensinnäkin meidän suomalaisten laukut tulivat neljä päivää myöhässä, jotkut meistä eivät tulleet gekkojen kanssa sopuun joten gekkoansoja viriteltiin ja joku söi liikaa chiliä illallisella. Vuoristossa nauratti kun kuski pysäytti auton ja laittoi itselleen turvavyöt, siinä sitten ruvattiin katselemaan että onkos meillä tuollaisia värkkejä kun vaarallista matkaa ilmeisesti luvassa, no eihän meillä ollut turvavöitä! Unohtamatta Morogoron suihkussa vääntelyä, kun eihän sieltä suihkusta tullut vettä, vaan siitä alahanasta. Mutta puhdasta tuli!

Viimeinen kokonainen päivä vietettiin safarilla. Näimme Mikumin luonnonpuistossa monenlaisia eläimiä luonnonvaraisesti, leijonatkin olivat kolmen päivän piileskelyn jälkeen tulleet esiin! Elefantit ja seeprat, kirahvit ja antiloopit tulivat hyvinkin tutuiksi päivän aikana.

Morogorossa, viimeisessä yöpaikassamme, oli ensimmäinen wifi-yhteys minulle reissun aikana! Muutenkin koko reissu oli hetkittäistä selviytymistä, aina ei ollut lämmintä vettä suihkussa tai edes vettä ollenkaan. Vessanpöntöt olivat luksusta, jota ei todellakaan ollut aina, erinäköisiin ötököihin sait nopeasti tutustua, omaisuudestasi sait pitää tarkasti huolta ja tulivathan ne meidän matkalaukkummekin neljä päivää myöhässä.

Mutta ehkä juuri siksi tärkein opetus oli se, että kaikesta selviää, tavalla tai toisella, ennemmin tai myöhemmin. Pitää iloita siitä, mitä on nyt, eikä aina murehtia huomista. Elää enemmän hetkessä, kerkeät kyllä tehdä kaiken mitä tarvitseekin. Ja se, että minäkin selviän, ihan itse, ilman äitiä tai isää. Pystyn puhumaan englantia ja tulemaan ymmärretyksi, mennä vieraaseen kulttuuriin ja tottua siihen elämään.

Fiilikset vaihtelivat reissun aikana hyvin paljon. Alussa oli kulttuurishokin kaltaista, sitten alkoi tottua ja nauttia todella. Reilun viikon jälkeen alkoi painaa jo Suomi-ikävä, ruisleipää, saunaa, salmiakkia ja läheisiä kaipasi. Viimeisinä päivinä alkoi harmittaa, että joutuisi täältä pois, kuitenkin Tansania ja Afrikka on paikka mikä jää sydämeen, paikka mitä ei voi unohtaa. Koti tuntui alusta asti hyvin kaukaiselta, vaikka en vieläkään käsitä, kuinka kaukana todellisuudessa olinkaan. Se kaikki, mitä näki ja koki, ei aina ollut helppoa, ja sen asian ymmärtäminen, etten minä voi auttaa heitä kaikkia, oli surullista ymmärtää.

Kiitän jokaista, joka tuki matkaani, jokaista joka auttoi minua saavuttamaan unelmani. Kiitos tuhannesti LC Pihtipudas Emmit ja Rotaryklubi Pihtipudas tukemisestanne, muistan tämän ikuisesti.

Matka ei ollut helppo, mutta matka oli seikkailu. Ja minä rakastan seikkailuja.

Minttu Varis