Rally 2016

Terveisiä Suomen Rally-tiimiltä


Ulsterista, Pohjois-Irlannista, Rural Youth Europen Rallysta

Aurinkoisena kesäpäivänä 30.7.2016 me viisi suomalaista nuorta lähdimme odottavin mielin kohti Pohjois-Irlantia. Siellä meitä oli vastassa lähes 80 nuorta yhteensä 15 eri Euroopan maasta, eli lähes kaikista Rural Youth Europen jäsenjärjestöiistä.

Kohtasimme toisemme Greenmountin maatalouskoulussa, jossa Iloiset irlantilaiset ottivat meidät avosylin vastaan. Rally-viikko alkoi erilaisilla ice breakereillä, jotka purkivat jännittyneen tunnelman. Näin toisiin tutustuminen helpottui huomattavasti.

Vaikka Pohjois-Irlanti tunnetaan sateisesta ilmastostaan, aurinko helli meitä avajaisseremoniassa säkkipillien soidessa. Eri puolilta Eurooppaa tulevat osallistujat pukeutuivat kansallisasuihinsa, suomalaisia lukuun ottamatta - suomalaisten puvut olivat vielä Saksassa. Pääsimme siis heti käyttämään luovuuttamme, kun loihdimme meille suomiteemaiset asut vain yhden matkalaukun sisällöstä.

Viikon teema "Bridging Diversity, Growing Together" vei meidät pohtimaan rasismia, eriarvoisuutta, tasa-arvoa, sukupuolirooleja, vammaisuutta (disability) ja seksuaalivähemmistöjä. Saimme myös läpivalaisun Pohjois-Irlannin synkästä historiasta esitelmien ja Belfastin (Pohjois-Irlannin pääkaupunki) vierailun kautta. Alueen historia kosketti meitä syvästi, sillä meistä kukaan ei tiennyt ennestään miten paha tilanne Pohjois-Irlannissa oli ollut. Se myös opetti meille mihin yhteiskunnan jakautuminen pahimmillaan johtaa.

Viikon aikataulu oli todella hektinen ja päivät täyttyivät mielenkiintoisista workshopeista ja iltaisin oli aina jotain hauskaa ohjelmaa. Workshopeista saimme uusia työkaluja saadaksemme eritysryhmiä ja seksuaalivähemmistöjä mukaan järjestöjemme toimintaan. Rally-viikosta me tiimiläiset vietimme yhden yön paikallisella maatilalla, tiiminvetäjäämme Satua lukuun ottamatta. Satu oli tämän ajan Rural Youth Europen vuosikokouksessa edustamassa Suomen 4H-liittoa yhdessä 4H:n koulutuspäällikön Johanna Pölkin kanssa. Asuminen paikallisella maatilalla toi meidät lähelle paikallista kulttuuria ja maataloutta. Hektisestä aikataulusta huolimatta, ehdimme kuitenkin tutustua myös paikallisiin nähtävyyksiin, kuten Giant Causewayhin.

Viikkomme huipentui illalliseen Pohjois-Irlannin parlamenttirakennuksessa. Siellä tarjoilut ja puitteet toivat viikolle arvoisensa päätöksen. Lähtöpäivänä hyvästelimme uudet kaverimme haikeissa tunnelmissa. Onneksi voimme kuitenkin aina lähteä vierailemaan heidän luokse. Parasta mielestämme siten olikin verkostoitua ja ystävystyä ympäri Eurooppaa tulevien ihmisten kanssa.