Töitä 

Läpi vuoden

Tarjoamme Läpi vuoden erilaisia työtehtäviä 4H-kotipalvelun kautta nuorille. 
Esim. opiskelujen oheen todella hyvä tienaamismahdollisuus. Kaikkiin työtehtäviin perehdytetään ja meillä on hyvä työilmapiiri ja mukavaa olla töissä! 
Voit myös perustaa 4H-yrityksen, jonka kautta työllistät itsesi mielenkiinnonkohteiden parissa. Kerhonohjaajia sekä erilaisten kurssien vetäjiä etsimme myös aktiivisesti. 







4H-kotipalvelu

Päivittäisiä kotitöitä esim. siivousta, lastenhoitoa piha- ja puutarhatöitä sekä kauppa-asiointia.

Asiakkaitamme ovat niin yksityiset kuin yritykset kirkonkylällä ja sivukylillä. 
Siivoukset tehdään asiakkaiden välineillä ja suurimmaksi osaksi asiakaskuntaamme kuuluvat vanhukset. 

Auto on hyvä kulkuväline, mutta ei pakollinen. Työtä pystyy tekemään myös kulkemalla jalkaisin, pyörällä tai mopolla. 

Työ on melko fyysistä, mutta myös todella palkitsevaa, koska siinä pääsee näkemään kädenjäljen! Palkkauksena käytämme kiinteistö- ja palvelualan TES:siä ja huomioimme myös kilometrikorvaukset autolle ja mopolle.







Pyörätuoliulkoiluttamista

Yli 18 vuotiailla on mahdollisuus ulkoiluttaa vanhuksia. Ulkoilureissulla voi käydä kaupassa, kirjastossa tai asiakkaan tuttavan luona. 
Päästäksesi tähän tehtävään sinun tulee suorittaa pyörätuoliajokorttikurssi, jotta omaat riittävän osaamisen tehtävään. 
Tulevat kurssit löytyvät: Pyörätuoliajokortti kurssi | Pihtiputaan 4H-yhdistys


Oma 4H-yritys

Käy kurkkaamassa Pihtiputaan 4H-yrityksiä ja hae samalla inspistä omaan yritykseen: 4H-yrittäjät | Pihtiputaan 4H-yhdistys

4H-yrittäjä on aina 4H-yhdistyksen jäsen. 
Jos et vielä ole voit liittyä täältä.







Haluatko kerhonohjaajaksi?

Etsimme kerhonohjaajia alakouluikäisten kerhoihin aina syksyisin. Kerhonohjaajaksi pääset 15 vuotiaana (sinä vuonna kun täytät) ja osaava kerhonohjaaja-koulutus järjestetään syksyllä. Koulutuksesta tiedotetaan kun se on ajankohtaista.

Kerhonohjaaja on myös 4H:n jäsen. Voit liittyä tästä jos et vielä ole jäsen. 
Kerhot toimivat kouluvuoden kanssa yhtäaikaa niin, että on syksy- ja kevätkausi ja kesällä ollaan kesätauolla.
Perinteisissä 4H-kerhoissa askarellaan, leikitään, liikutaan ja joskus jopa välillä leivotaan. Kerho voi olla myös teemakerho esim. kokki-, heppa-, nikkari- tai eräkerho.  

Syksyllä 2021 tarvitsemme ohjaajia perinteisten 4H-kerhojen lisäksi nikkari-. auto-, mopo- ja safkasankaritkerhoon. Kaikki uudet ideat kerhoista otetaan myös vastaan. Ota rohkeasti yhteyttä, vaikka Syksy ei vielä olisikaan lähellä. Voimme jo katsoa tulevia kerhoja ja miettiä niistä sinulle sopivaa valmiiksi. 

PS. Etsimme myös aktiivisesti aikuisia kerhonohjaajiksi






Haluatko järjestää kurssin?

Onko sinulla mielenkiinnonkohde, josta haluaisit kertoa ja opettaa myös muita tai löytyykö sinulta erityistä osaamista esim. kädentaidoista? 

Järjestämme erilaisia kursseja ympärivuoden ja etsimme niihin vetäjiä. Vetäjät voivat olla nuoria tai aikuisia. Kurssit voivat olla päiväkursseja tai useamman päivän kestäviä kokonaisuuksia. 

Perinteisiä kursseja, joita järjestämme vuosittain on piparitalo- ja kakkukurssi, hygieniapassikurssi,  pyörätuoliajokortti, koiranhoitaja-, kotityö- ja lastenhoitokurssi.

Kaikki uudet ideat ja ehdotukset uusista kursseista otetaan myös vastaan. Älä epäröi ottaa yhteyttä!