Anniina Walesissa

Lähdin matkaan toisen suomalaisen tytön kanssa. Onneksi ei tarvinnut lähteä yksin, sillä en ole  ollut ikinä edes lentokoneessa ennen tätä reissua.


Ensimmäinen yö sujui majatalossa toisen suomalaisen tytön kanssa. Seuraavana aamuna meidät tultiin hakemaan ja menimme erääseen Barn Houseen muiden vaihtareiden kanssa. Paikalla oli myös Young Farmersien edustajat, jotka pitivät meistä huolta. He olivat myös nuoria joten myös he olivat osa tiivistä porukkaamme. Illalla he vielä järjestivät meille juhlat ja kaikkien mielestä se oli yksi parhaita iltojamme!


Seuraavana päivänä lähdimme kohti perheitämme. Minulla ei ollut mitään hajua minne olin menossa tai kenen luokse. Me mentiin eräälle parkkipaikalle josta kolme tyttöä tulivat hakemaan minua. Oli melko hämmentävää hyppiä vain autosta toiseen ja lisää hämmennystä loi se, että kukaan tytöistä ei ollut hostini. Hän oli töissä joten ei voinut itse hakea minua. Pääsimme kuitenkin perille hostini luokse ja onnekseni, hän oli mahtava ihminen! Meillä oli hauskaa ja vaikka englanti ei aina sujunut hyvin, hän ymmärsi. Talo sijaitsi Abergavennyssä ja vietin paljon aikaa myös muiden Abergavennyn Young Farmersien kanssa. Kävin mm. kaivoksessa, kiipesin vuorelle, kävin ratsastamassa sekä shoppailemassa. Tein koko ajan jotakin joten edes koti-ikävä ei yllättänyt. Toki koti-ikävään vaikutti myös se, että ihmiset olivat minulle niin ystävällisiä. Olin tässä perheessä kuusi päivää, jonka jälkeen lähdin Royal Welsh Showhun.


Royal Wels Show on jotain, mitä pitää itse kokea. Olimme paikalla koko shown eli sunnuntaista torstaihin. Olimme siellä yhdessä muiden vaihtareiden kanssa ja ryhmämme tiivistyi entisestään. Asuimme teltassa ja joskus kylmyys, melu ja vesisade tuntuivat toivottomilta. Päivät kiertelimme Royal Welsh Show alueella katsellen esityksiä ja näytöksiä. Niitä oli laidasta laitaan lammasnäyttelyistä köydenveto kilpailuihin. Paikalla oli PALJON ihmisiä. Illat olimme Young Peoples Villagessa jossa oli joka ilta suuret juhlat. Viikko oli uuvuttava, mutta erittäin upea.


Royal Welsh Shown jälkeen menin uuteen perheeseen, jossa viivyin vain kaksi yötä. Uusi perheeni asui Raglanissa, joka oli ihan aiemman perheeni kaupungin vieressä. Oli hauska nähdä tuttuja paikkoja. Kävimme hostini kanssa mm. navetassa ja syömässä ravintolassa muiden Raglanin Young Farmersien kanssa. Kahden yön jälkeen menin vielä kolmanteen perheeseen kahdeksi yöksi. Kolmas perhe asui myös Raglanissa joten he kuuluivat samaan Young Farmersiin. Heidän kanssaan muun muassa kiivettiin toiselle vuorelle, lypsettiin vuohia, käytiin kanalassa ja kumpanakin iltana Young Farmersit tulivat syömään ja viettämään iltaa heidän talolleen.


Oli hieman raskasta vaihtaa perhettä koko ajan, mutta toisaalta se oli myös avartavaa. Näin niin paljon kaikkea, että tarvitsisin päivän kertoakseni kaiken. Reissu oli kaikin puolin mahtava. Oli myös ihanaa kun jokainen perhe toivotti lämpimästi tervetulleeksi takaisin heidän luokseen ja ehkä joku päivä joku sieltä tulee myös Suomeen. Olen onnellinen, että sain kokea jotain näin hienoa.


Anniina Pekonen